tiistai 26. toukokuuta 2009

Pronssia Duathlonin EM-kisoista!

Jee, kansainvälinen kisakausi alkoi tänä vuonna loistavasti! Saavutin Budapestissa käydyistä Duathlonin Euroopan mestaruuskilpailuista arvokisamitalin :)!

Kisa alkoi reippaasti. Britti Grimmet (joka lopulta hyytyi) tempaisi heti startista aivan järjetöntä vauhtia ja muu kärkiporukka jäi juoksemaan hieman hänen peräänsä. Juoksu juostiin 2,5km tosi mutkaisella ja tuulisella reitillä ja ensimmäisellä kovaa juostulla kierroksella meno oli melkoista sähinää. Tämän jälkeen vauhti kuitenkin rauhoittui ja ekaan vaihtoon tulin helposti kahdeksan urheilijan kärkiryhmässä (10km / 35.28).

Pyöräily käytiin täysin tasaisella ja kovia tuulipätkiä lukuun ottamatta todella tylsällä 8x5km reitillä. Onnistuimme tiputtamaan viime vuoden EM-kisan nelosen heti alkumatkasta, mutta muuta merkittävää pyörän päällä ei tapahtunut. Yritin muutaman kerran irtiottoa, mutta ne hyytyivät aika pian ja lopulta päätin vain ottaa rennosti pääasiassa peesaillen (40km kesti n. 1.10h eli eipä hurjasteltu…).

Toisessa vaihdossa minulla oli ongelmia selän/takareiden kanssa ja jäin kärkiporukasta heti parikymmentä metriä. Reilun kilometrin jälkeen juoksu kuitenkin normalisoitui ja saavutin pronssista kamppailevat Louisonin (Ranska) ja Van der Meijdenin (Hollanti). Vauhtirykäyksistä huolimatta porukkamme pysyi kasassa ja lopulta kisa meni rentovauhtiseksi kyttäilyksi. Noin 300m ennen maalia päätin sitten avata pelin ja painaa maaliin niin kovaa kuin kintuista lähtee. Enpä olisi paljon muuta siinä vaiheessa uskaltanutkaan tehdä, sillä sen verran tiukka käsky valkulta tuli ;). Ja todella hyvinhän se kiri aukesi! Muut jäivät selvästi ja sain ylittää maaliviivan pronssimitalistina (5km / 18.03).

Eroa kisan voittajaan britti Catriona Morrisoniin (muun muassa 2008 MM 2., pitkä MM 1.) tuli lopulta 32s ja hopeamitalistiin puolalaiseen Agnieszka Jerzykiin (mm. 2008 U23 MM 1.) 13s. Ainoa asia, mikä EM-kilpailuista jäi hampaankoloon, oli kuitenkin se, etten (tälläkään kertaa!!!) saanut shampanjapullon korkkia palkintopallilla auki… ;).

Kisan jälkeen vietimme Paulin kanssa Budapestissa yhden ylimääräisen lomapäivän. Leikimme kunnon turisteja ja kiersimme pyörän kanssa kaikki kaupungin nähtävyydet. Ja upea historiallinen kaupunkihan se oli, laitan myöhemmin kuvia galleriaan!

maanantai 18. toukokuuta 2009

Neljäs SM-maastoissa!

Viikonlopun SM-maastoreissu meni mainiosti. Vaikka karvas neljäs sija jäi kieltämättä kaivelemaan, olen suoritukseeni tosi tyytyväinen. Enpähän hävinnyt huonoille juoksijoille ja taaksenikin jäi tukku maajoukkuenimiä ;).

Kisan kärkipaikat selvisivät oikeastaan jo ensimmäisellä 2km kierroksella, kun jälleen kovassa kunnossa oleva maastojuoksun entinen Euroopan mestari Annemari Sandell-Hyvärinen lähti pitämään aivan omaa vauhtiaan ja sai vain estejuoksun Suomen ennätysnaisen Johanna Lehtisen peräänsä. Itse jäin juoksemaan suunnistuksen maailmanmestari Minna Kaupin ja tonnivitosta viime vuodet hallinneen Mari Järvenpään kanssa. Mari hyytyi kuitenkin ennen viimeistä kierrosta. Minna puolestaan karkasi minulta viimeisessä pitemmässä alamäessä ja tämän jälkeen eromme säilyi tasaisena kolmessa sekunnissa.

http://www.sul.fi/index.php?sivutunniste=1&sivuitem=98&riviavain=78&newsitem=5402

SM-maastot toimivat myös loistavana kenraalina ensi lauantain EM-duathloniin. Ajoin jopa juoksun alle pienen vk-tehoisen ergon ja juoksun jälkeen ajoin sitten muutaman minuutin tiukkaa. Oli muuten kamalan tuntuista nostaa sykettä edes yli anakynnyksen pian juoksurääkin perään! Mutta tulipahan kokeiltua ja samalla huomasi, ettei ekaa juoksua kannata ensi viikonloppuna vetää aivan sippiin...

Nyt on sitten viisi päivää aikaa saada lihakset auki ennen kuin pääsen aloittamaan kansainvälisen kilpailukauden. Kilpailusta on tulossa tasokas, sillä ennakkosuosikkeihin kuuluvat muun muassa viime vuoden MM-duathlonin hopeamitalisti, EM-duathlonin hopeamitalisti ja EM-triathlonin 11. Eli kovaa menoa on luvassa, saas nähdä miten käy!

torstai 14. toukokuuta 2009

Kisakutinaa vaivaviikon jälkeen

Viime viikko sujui hieman nihkeissä merkeissä. Leirillä alkanut flunssa oli tosi sitkeässä, vaikkei se onneksi niin pahaksi mennyt, että olisi tarvinnut lopettaa treenaaminen. Lisäksi viime kevään vaiva, oikea pohje, pakotti jättämään juoksut tosi vähiin. Harjoitusinto oli kuitenkin kova ja valkkukin näytti vihreää valoa, joten ihan hyvää settiä saimme heti leirin perään aikaiseksi (treeniä noin 20h jossa mm. paljon erilaisia uinteja ja kolme reipasta/kovaa pitempää pyörää).

Vaikka viikko meni kieltämättä monessa suhteessa riskirajoilla, alkoi kroppa kuitenkin hymyillä sunnuntaina. Pohkeen kipu hävisi yhtäkkiä (nilkkalukko taas?) ja myös flunssa parani pikku hiljaa tämän viikon alussa. Eilen oli pitkän treenijaksomme vika kova harjoituspäivä ja nyt alkaa herkistely kohti tulevia kisoja!

Sunnuntaina edessä on melkoisen jännä koitos nimittäin SM-maastojuoksut. Älyttömän hauskaa päästä mukaan kun tuo polvikin vihdoin kestää mäkien kipittämistä! Hieman kyllä jännittää etenkin se, kuinka kovaa ne juoksijat oikeen pinkaisee alamäkiin... SUL:n nettisivuilla kilpailun ennakkosuosikkinelikkoa hehkutetaan "ehkä kaikkien aikojen kovatasoisimmaksi" eli Suomen kovin kärki on paikalla. Lisäksi mukana on joukko mustia hevosia joihin myös triathlonin Suomen mestari luetaan ;).

http://www.sul.fi/index.php?sivutunniste=1&sivuitem=98&riviavain=78&newsitem=5397

Ja maastojuoksuthan ovat vasta välietappi kohti kevään tärkeintä skabaa eli reilun viikon päästä käytävää EM-duathlonia!

lauantai 2. toukokuuta 2009

Toka etelänleri takana!

Entiset kotisivuni alkoivat näyttää ”hieman” vanhahtaneilta ja nyt kun vielä TriStadinkin sivut on uusittu, niin olihan sitä myös oma kuulumisväylä saatava uusiksi. Ainakin toistaiseksi ajattelin turvautua kätevään blogiin, mikä sopii atk taidoilleni ;). Suuret kiitokset vanhojen sivujen ylläpidosta ja rakentamisesta Arttu Hirsille ja Esko Lahdelle!!!

Näiden sivujen ekat kuulumiset tulevat korkealentoisista tunnelmista, sillä istumme parhaillaan koneessa matkalla Alicantesta Helsinkiin. Takana on kahden viikon leiri Torreviejassa, missä leireilimme myös viime vuonna ja sitä edellisenä vuonna. Treenipaikka toimi tälläkin kertaa: aurinkoa ja lämpöä riitti ja tutuilla harjoituspaikoilla oli kiva urheilla. Uutta väriä leiriohjelmaan toivat treenikaverit, joiden kanssa en ole aiemmin paljoa harjoitellut. Porukkaamme kuului minun ja Paulin lisäksi TriStadia edustava Mathias Hintze sekä Alatornion Pirkkoja edustavat Samuli Keisu ja Suvi Lavonen (eipä muuten taida olla montaa triathlonistia maailmassa, jotka asustavat heitä pohjoisemmassa paikassa ;) ? ). Lisäksi Torreviejassa oli muita suomalaisia maajoukkuetriathlonisteja ja tandempyöräilijöitä.

Treenien suhteen leiri onnistui lopulta tosi hyvin. Tokan viikon alussa jouduin tosin pitämään ylimääräistä lepoa kurkkukivun takia, mutta onneksi tauti meni parissa päivässä ohi. Yhteenvetona teimme leirillä hieman vähemmän määrää kuin kevään ekalla etelän leirillä, mutta tehoja taas oli tällä kertaa enemmän. Varsinaisia rääkkitreenejä nuo tehosetitkään eivät vielä olleet, mutta anaerobisen kynnyksen tuntumassa ja hiukan ylikin tuli muutamaan otteeseen hurjasteltua. Ja hyvältä se hurjastelu verrattuna viime vuoteen vaikutti ;). Parantuneiden vauhtien lisäksi toinen huippujuttu leirillä oli se, että juoksua saatiin tehtyä määrällisesti enemmän kuin ikinä (ekalla viikolla jopa 7,5h) – ja polvi sekä selkä kestivät sen täydellisesti!

Leirin suuria kohokohtia oli myös uusien tukijoitteni tuotteiden testaaminen. Uudella pyörällä on aina jännittävää ajaa ja itse olen ehkä jopa liian pikkutarkka pyörän tunnustelija ja asennon viilaaja. Scorpion alkoi kuitenkin tosi pian tuntua kotoisalta ja sillä oli kyllä tosi kiva ajella sekä mäkeä että tasaista! Scorpionin lisäksi uusina tuotteina leirillä olivat Maximin lisäravinteet. Myös ne kaikki maistuivat ja toimivat todella hyvin. Etenkin proteiinia sisältävästä PeptoPro urheilujuomasta olen näin alan jonkinlaisena asiantuntijana aivan innoissani! Olen jo reilun vuoden yrittänyt liuoitella heraa tavalliseen urheilujuomaan, mutta eihän siitä läheskään näin hyvää tuotetta ole kotikonsteilla saanut aikaiseksi.

No, tulipa pitkä raapustus…lupaan jatkossa laitella tähän blogiin juttuja useammin, mutta lyhyempinä, niin ei mene koko kahvitaukoa näitä lukiessa J. Jännää onkin pian tulossa, sillä parin viikon päästä kirmaan SM-maastoissa ja siitä viikon päästä 24.5. on edessä Duathlonin EM-kilpailut!