Voin sanoa, että kaikkeni yritin. Mutta se ei riittänyt. Tuntuu pahalle. Kuin ”déja vu” vuodelta 2008, jolloin menetin Suomen olympiapaikan yhdellä sijalla viimeisissä kisoissa, joissa olin kipeänä ja minulta hajosi rengas. Aikamoista vainoa oli nimittäin tämänkin olympiadin taistelu. Olisiko kannattanut uskoa jo neljä vuotta sitten ettei minusta ole olympiaurheilijaksi? Jälkikäteen on helppo sanoa, että ehdottomasti. Mutta toisaalta paikka jäi nyt niin lähelle, että matka kannatti kulkea loppuun. Eipä tarvitse mummona jossitella.
Juuri kuluneiden kymmenen viikon aikana olen kisannut kahdeksan triathlonkilpailua neljällä eri mantereella. Kilpailuista viimeiset neljä tulivat 21 päivän sisään ja nekin käytiin kolmella mantereella! Tämän satsin aikana olen sairastanut kaksi kunnon flunssaa ja tapellut nilkan venähtäneiden nivelsiteiden kanssa. Takki on aika lailla tyhjä.
Eilen illalla Madridissa käyty World Series kilpailu oli viimeinen niitti olympiatavoitteelleni. Uinti kulki noin 500 metriä ja olin turvallisesti kakkosporukassa. Loppukisan olinkin sitten aivan poikki. Väsymys oli kyllä odotettua, sillä takana on niin paljon reissaamista ja lisäksi flunssa paheni Kiinan kisan jälkeen. Pyörällä tein varsinkin alkumatkasta hommia parinkymmenen hengen porukassamme, mutta lopulta minun täytyi antautua lähes pelkästään muiden vietäväksi. Harmi, sillä porukkamme ei toiminut ja eroa kärkiryhmään oli juoksun alussa jo lähes neljä minuuttia. Juoksu oli väsynyttä, se ei tuntunut pahalle, mutta en vaan saanut yhtään tehoa koneesta. Ylitin maaliviivan 44. sijalla. Sijoitus oli huono. Hiukan lohdullista kyllä on, että taaksenikin jäi ihan kovia nimiä, joista neljä menevät olympialaisiin.
Tavoittelemani Euroopan new flag -paikka karkasi kuitenkin nyt lopullisesti. Itävallan Lisa Perterer teki hyvän suorituksen sijoittuen 19. sijalle ja ansaitsi ehdottomasti Lontoon lippunsa. Lisa on kisannut viime aikoina sen verran hyviä maailmancupeja, että jos hän olisi juossut tänään vaivaiset viisi sekuntia kovempaa ja sijoittunut vain kaksi sijaa paremmin, olisi hän noussut toisen rankingjärjestelmän mukaiselle paikalle ja minä olisin saanut new flagin! Eipä ollut mulla tippaakaan ekstraonnea tässäkään hommassa. Nyt ainoa pieni oljenkorsi Suomen olympiapaikalle olisi vielä se, että kaikki maat eivät ottaisi paikkoja, jolloin Lisa nousisi listalle ja minä ensimmäisenä kärkkyjänä saisin ilmeisesti new flagin. Tämä on kuitenkin erittäin epätodennäköistä. Viime vuosien aikana triathlonin taso on noussut valtavasti ja kaikilla Lontoon listalla olevilla on niin kovia sijoituksia, että eivätköhän ne kelpaa kansallisille olympiakomiteoille.
Kokonaisuudessaan olympiaprojekti oli siis tavattoman raskas. Lisäksi se oli älyttömän kallis, sillä liittomme tuki ei riittänyt korvaamaan kuin murto-osan matkakuluista yms. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, sillä jos rahaa ei ole, sitä ei vaan ole. Se tuntuu kuitenkin pahalle, etten kertaakaan koko olympiadin aikana saanut edes tekstiviestiä tai sähköpostia, jolla joku liittomme edustaja olisi onnitellut minua hyvistä suorituksista tai kannustanut eteenpäin (muutama positiivinen vastaus sentään tuli valmentajani liitolle lähettämiin sähköposteihin). Medialle tiedottamisessakin olisin kyllä toivonut hiukan liittomme apua tai ainakin olisin toivonut, että kisoistani olisi laitettu tietoa edes internetiin. No, tietysti meillä on vain yksi palkattu työntekijä liitossa. Eikä liittomme toiminta tietenkään olympialaisiin pääsyyni suoranaisesti vaikuttanut, mutta aiheutti kyllä aika paljon ylimääräistä henkistä stressiä, kun kaikki raha-asiat, tiedottamiset ja matkajärjestelyt oli hoidettava ilman apua.
Selvästi suurin osa matka-, valmennus- ja varustekuluista meni muutamien äärettömän arvokkaiden sponsorieni sekä vanhempieni taskuista. Asioiden järjestelyssä sain arvokasta apua isältäni. Aivan ekstrasuuressa roolissa oli tietysti myös valmentajani Paul Sjöholm, joka jaksoi tukea minua ja kiertää kanssani ympäri palloa, vaikka en pystynyt maksamaan hänelle kaiken käyttämänsä ajan mukaista korvausta. Henkistä tukea sain onneksi myös monilta muilta ihanilta ihmisiltä. Pahimmalle tässä epäonnistumisessa tuntuukin se, että koen nyt pettäneeni kaikki tukijani. Kiitän kuitenkin täydestä sydämestäni kaikkia, jotka ovat auttaneet minua jollain tavalla tämän raskaan taistelun aikana!
Alla on vielä yhteenveto kaikista tärkeimmistä kilpailuista ja tapahtumista olympiapisteiden keräämisen ajalta. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet vaikeat, mutta siitä huolimatta jaksoin uskoa, että tinkimätön työni ja kova sisuni olisi palkittu ja olisin ollut ensimmäinen suomalainen triathlonisti olympialaisissa. Suurimmaksi esteeksi muodostuivat kaikenmaailman epäonnet. Tietysti, myös liian huono uintivauhti on ehdottomasti ollut sudenkuoppani. Jos olisin koko ajan pystynyt uimaan kärkiporukoihin, olisin kestänyt jopa näin paljon erilaisia vastoinkäymisiä. Nyt niitä oli minulle liikaa.
2009
EM – duathlon, Budapest / 3. sija
Saksan avoimet mestaruuskilpailut, Schliersee / 2. sija
Kampylobakteeri -> kaikki kesän tärkeimmät kilpailut jäivät väliin
Continental Cup, Brno / 2. sija
Continental Cup, Karlovy Vary / 15. sija (maha todella kipeä)
World Cup, Tiszjauvaros / 30. sija
Continental Cup / Kedzierzyn Kozle / 4. sija
Syyskuun alussa loukkasin oikean polven. Lumpio meni sijoiltaan, sivuside irtosi repien sääri- ja reisiluusta paloja, eturistiside repesi, kierukka repesi, lumpion rustopintaan tuli vaurioita -> puolen vuoden täydellinen tauko juoksusta ja noin vuoden kuntoutus ennen kuin pystyin juoksemaan lähes normaalisti.
2010
Kausi alkoi vasta elokuun puolivälissä polven kuntouttamisen vuoksi.
Continental Cup, Karlovy Vary / 8. sija (kuumeinen flunssa)
Continental Cup, Almere / 11. sija (flunssa, pyöräilyn loppu tyhjällä renkaalla)
Continental Cup, Loutraki / 6. sija (varvas murtui kilpailussa -> kuuden viikon juoksutauko ja kaikki loppukauden maailmancupit jäivät väliin)
Continental Cup, Alanya / 16. sija
Continental Cup, Eilat / 4. sija
2011
Kausi alkoi loistavalla leirillä Australiassa. Keväällä ajauduin kuitenkin ahneuttani jonkinmoiseen ylirasitustilaan, joka laukesi vasta syksyn kisoihin.
World Cup, Moololaba / keskeytys (kaaduin pyöräilyssä ja minut ajettiin kiinni)
World Cup, Ishikagi / 35. sija
World Cup, Monterrey / 31. sija
Continental Cup, Brasschaat / 17. sija
Continental Cup, Cremona / 24. sija
EM-kilpailut, Pontevedra / 33. sija (”lämpöhalvaus”, pyörryin)
Continental Cup, Geneve / 9. sija
World Series, Yokohama / keskeytys (ruokamyrkytys)
World Cup, Tongyeong / 22. sija
World Cup, Guatape / keskeytys (takapakka irtosi pyörästä)
World Cup, Auckland / keskeytys (selässä noidannuoli, lisäksi pyöräilyssä hajosi kaksi rengasta ja minut ajettiin kiinni)
Continental Cup, Pretoria / 2. sija
Continental Cup, Mauritius / 1. sija
2012
Continental Cup, Kapkaupunki / 12. sija
Continental Cup, Port Elizabeth / 7. sija
Continental Cup, Quarteira / keskeytys (kuumeinen flunssa)
Continental Cup, Larache / 3. sija
EM-kilpailut, Eilat / keskeytys (kuumeinen flunssa)
World Cup, Huatulco / 11. sija (nilkka rikki, venäytin nivelsiteet edellisenä päivänä)
World Series, San Diego / keskeytys (vaivaiset 10 s liian hidas uinti tiputti porukoista -> ei enää mahdollista nousta pisteille ja päätin säästää nilkkaa)
Continental Cup, Jiayuguan / 2. sija (flunssa)
World Series, Madrid / 44. sija (flunssa)
Kausi ei ole vielä ohi. En osaa kuitenkaan sanoa, miten se jatkuu – onko ohjelmassa yritys rikkoa EM-kympin raja vai teenkö triathlonin maailmancupeja tai peesikieltokisoja. Nyt tarvitsen kuitenkin hiukan lepoa ja hyvää perustreeniä. Olen varma, että tervehdyttyäni ja tehtyäni hyvän treenijakson pystyn räväyttämään vielä tämän kesän aikana, vaikka Lontooseen en tätä läpimurtokisaani pääsekään tekemään.
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
maanantai 21. toukokuuta 2012
Toinen sija Continental Cupissa Kiinassa!
Huh huh tätä reissaamista. San Diegosta palattuani ehdin viettää jopa yhden kokonaisen päivän kotosalla, kunnes matka vei Kiinaan, Mongolian rajamailla sijaitsevaan Jiayuguanin kaupunkiin. Siellä kisattiin Premium Continental Cup lauantaina ja jaossa oli tärkeitä ITU pisteitä.
Kilpailu ei sujunut taaskaan vaikeuksitta, sillä sairastuin kurkkukipuun ja flunssaan heti Kiinaan matkattuamme. Tilannetta hankaloitti vielä se, että Jiayuguanissa oli muutenkin happea niukanlaisesti saatavilla: kaupunki sijaitsee noin 1600 m korkeudessa, ilma oli aavikkokuivaa ja erittäin pölyistä. Onneksi tauti ei kuitenkaan kehittynyt kuumeeksi eikä mennyt kunnolla lihaksiin, joten pääsin kisaamaan.
Kisan uinti sujui erittäin huonosti. Olin jostain syystä aivan poikki jo muutaman sadan metrin jälkeen. Hävisin lopulta kärjelle jopa 2.30 min. Nousin vedestä muutaman kiinalaisen kanssa samoihin aikoihin, mutta he jäivät pyörän alkuun sen verran jälkeen, että päätin painaa yksin eteenpäin. Noin kympin jälkeen takaa tuli kuitenkin isompi ryhmä ja sen jälkeen saavutimme edestäkin muutamia ajajia. Lopulta ryhmässämme oli reilut kymmenen kiinalaista ja minä. Kinkit pelasivat yhteistyöllä ja koittivat monesti tiputtaa minut sekä pistivät ylimääräisiin hommiin, mutta onneksi pyöräjalat toimivat yllättävänkin vahvasti ja jaksoin puurtaa vauhtia.
Noin 10 km ennen pyörän loppua kärjessä olleet pienet ryhmät menivät yhteen ja tämän jälkeen kärkiporukan vauhti hidastui. Pian saavutimmekin kärjen ja vikan 6,7 km lenkin ajelimme kaikki yhdessä ihan sunnuntaivauhtia. Juoksuun lähdin tosi hiljaa liikkeelle, mutta yllätyksekseni juoksimme pian vain itävaltalaisen Lisa Pertererin kanssa kärjessä. Juoksu tuntui tosi hitaalle vk-lenkittelylle, mutta ajattelin, etten uskalla kiristää tahtia liian pian, vaan säästelen hiukan flunssan vuoksi ja seurailen tilannetta. Lopulta Lisa teki ratkaisun noin 1,5 km ennen maalia eikä minulta yllätyksekseni löytynytkään yhtään kirivaihdetta. Oli joku sykerajoitin päällä ja olo oli vauhdin kiristyessä hyvin omituinen.
Maaliin tulin kuitenkin siis hyvällä toisella sijalla. Lopputulos oli silti aika katkera, sillä voittaja Lisa on tällä hetkellä kovimmin kiinni siinä Lontoon paikassa, jota yritän ansaita. Niinpä Kiinan kisa, sinänsä hyvästä lopputuloksesta huolimatta, vaikeutti hiukan tilannettani.
Ensi lauantaina Espanjan Madridissä käydään viimeinen kilpailu, joka vaikuttaa Lontooseen pääsyyn. Tarvitsen hiukan jo tuuriakin, jotta paikka aukeaisi. Mutta hyvällä suorituksella se on vielä täysin haarukassa. Nyt täytyy siis vain toivoa, että flunssa menee pian ohi.
Peukut pystyyn, että Madridissa räjähtää :)!!!
Kiinassa triathlon on kova laji, hieno patsas Jiayuguanista:
perjantai 11. toukokuuta 2012
San Diegossa 10 sekuntia liian hidas uinti
Tänään kisattiin triathlonin syntypaikassa San Diegossa. Ennen kisaa fiilikset olivat hyvät ja tuntui, että olin palautunut yllättävän nopeasti viime viikonlopun kisasta. Eli odotin tosi innokkaasti starttia, joka tulisi olemaan tasoltaan kovin, missä olen ikinä ollut mukana!
Uinti tapahtui aallottomassa meressä ilman märkäpukua. Valitettavasti jouduin kisaamaan yli vuoden vanhalla asulla, joka on jo tosi kulahtanut ja äidin kokoon parsima sieltä täältä, sillä en ole vielä saanut uutta maajoukkueasua (WTS kisoissa täytyy olla ITU:n hyväksymä asu toisin kuin esim. viime viikonlopun maailmancupissa, jossa sain käyttää omaa pukua). No, tuskin tämän päivän kisa nyt tähän uima-asuongelmaan kaatui. Joka tapauksessa uintini kulki ihan hyvin alkuun, mutta lopulta tipuin ryhmästä kohtalokkaat noin 10 s ja jäin yksin.
Pyörää ajoin koko ajan yksin enkä millään saanut edellä meneviä porukoita kiinni. Tilanne oli kyllä täysin toivoton, sillä porukat menivät kovaa: uinnissa oli irtautunut vajaan kymmenen hengen kärkiryhmä, joka halusi muilta karkuun ja tämä aiheutti sen, että ryhmissä tehtiin tosissaan hommia. Pyöräily kulki mulla ihan okei, mutta tulihan sitä eroa silti porukoihin noin minuutti per kymppi lisää. Oli kyllä aika masentavaa kiskoa yksin tempoa, mutta en halunnut luovuttaakaan suosiolla.
Juoksuun lähdin rennosti matkaan. Aika pian päätimme kuitenkin valmentajan kanssa, että juoksen vain yhden 3,3 km kierroksen rentoa kympin kisavauhtia ja hyppään sitten sivuun. Olin niin huonolla sijalla, että olympiapisteitä en olisi enää millään saanut ja ei ollut järkeä rasittaa viikko sitten loukkaamaani nilkkaa yhtään enempää. Juoksu kulki kyllä hyvin ja tempon jälkeenkin juoksin vähän alle 35 min / 10 km vauhtia, mikä olisi riittänyt hyvään sijaan tässä kisassa. Mutta eihän se lohduta, kun lähtee ihan pirusti muiden jälkeen kipittämään :(
Nyt tilanne olympiapaikan suhteen kävi erittäin tiukaksi. Homma on todella pienestä kiinni. Tänään tipuin listalta ja nyt olen muutaman vaivaisen pisteen päässä olympiapaikasta. Lisäksi joudun tekemään ensi viikonloppuna vielä yhden vähän ylimääräisen Continental Cupin kisan Kiinassa, mikä tietää taas yhtä kallista ja raskasta reissua. Tämä olympiaprojekti on kyllä käynyt aivan järjettömän raskaaksi, mutta se on selvä että nyt viime metreillä emme enää luovuta.
Uinti tapahtui aallottomassa meressä ilman märkäpukua. Valitettavasti jouduin kisaamaan yli vuoden vanhalla asulla, joka on jo tosi kulahtanut ja äidin kokoon parsima sieltä täältä, sillä en ole vielä saanut uutta maajoukkueasua (WTS kisoissa täytyy olla ITU:n hyväksymä asu toisin kuin esim. viime viikonlopun maailmancupissa, jossa sain käyttää omaa pukua). No, tuskin tämän päivän kisa nyt tähän uima-asuongelmaan kaatui. Joka tapauksessa uintini kulki ihan hyvin alkuun, mutta lopulta tipuin ryhmästä kohtalokkaat noin 10 s ja jäin yksin.
Pyörää ajoin koko ajan yksin enkä millään saanut edellä meneviä porukoita kiinni. Tilanne oli kyllä täysin toivoton, sillä porukat menivät kovaa: uinnissa oli irtautunut vajaan kymmenen hengen kärkiryhmä, joka halusi muilta karkuun ja tämä aiheutti sen, että ryhmissä tehtiin tosissaan hommia. Pyöräily kulki mulla ihan okei, mutta tulihan sitä eroa silti porukoihin noin minuutti per kymppi lisää. Oli kyllä aika masentavaa kiskoa yksin tempoa, mutta en halunnut luovuttaakaan suosiolla.
Juoksuun lähdin rennosti matkaan. Aika pian päätimme kuitenkin valmentajan kanssa, että juoksen vain yhden 3,3 km kierroksen rentoa kympin kisavauhtia ja hyppään sitten sivuun. Olin niin huonolla sijalla, että olympiapisteitä en olisi enää millään saanut ja ei ollut järkeä rasittaa viikko sitten loukkaamaani nilkkaa yhtään enempää. Juoksu kulki kyllä hyvin ja tempon jälkeenkin juoksin vähän alle 35 min / 10 km vauhtia, mikä olisi riittänyt hyvään sijaan tässä kisassa. Mutta eihän se lohduta, kun lähtee ihan pirusti muiden jälkeen kipittämään :(
Nyt tilanne olympiapaikan suhteen kävi erittäin tiukaksi. Homma on todella pienestä kiinni. Tänään tipuin listalta ja nyt olen muutaman vaivaisen pisteen päässä olympiapaikasta. Lisäksi joudun tekemään ensi viikonloppuna vielä yhden vähän ylimääräisen Continental Cupin kisan Kiinassa, mikä tietää taas yhtä kallista ja raskasta reissua. Tämä olympiaprojekti on kyllä käynyt aivan järjettömän raskaaksi, mutta se on selvä että nyt viime metreillä emme enää luovuta.
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Huatulcon maailmancupissa 11. sija!
Tänään kisatusta maailmancupista tuli varsinainen jännitysnäytelmä. Onneksi kuitenkin lopputulos oli tosi hyvä! Vaikka kieltämättä hommasta jäi hiukan taas hampaankoloonkin…
Eiliseen aamuun asti vireeni oli aivan loistava ja odotin kisaa tosi innokkaasti. Aamulenkillä askel oli kevyt ja taitoin matkaa hymy huulilla. Mutta niin vaan eteen osui paha kivetys ja otin yhden kohtalokkaan askeleen laatan reunalle. Nilkkani taipui pahasti ja pian makasin maassa itku silmissä.
Eilinen päivä menikin sitten sängyssä jalka jäissä. Kävelykään ei oikein onnistunut. Illalla pystyin sentään jotenkuten pyöräilemään ja uimaan, mutta juoksusta ei ollut toivoakaan. Meksikolainen kisalääkäri kävi pariin otteeseen antamassa jalalle jotain ihme sähköhoitoa, mutta enpä tiedä oliko siitä kummemmin apua.
Tänään aamulla nilkka oli edelleen turvonnut ja sininen. Juoksu ei aamulenkillä onnistunut kuin köpöttelyvauhtia. Koska kisa oli olympiapaikan kannalta aivan älyttömän tärkeä, päätimme kuitenkin, että otamme pienen riskin ja starttaan kisaan yrittäen juosta kipujen yli. Niinpä lääkäri pisti nilkan kinesioteipillä pakettiin ja minä kaivoin taisteluasenteen esiin.
Kisan uinti meni ihan okei, vaikka aika kamalaa hakkaamista touhu oli. Rantauduin kuitenkin mukavasti isossa pääryhmässä reilun minuutin pienen irtiottoporukan jälkeen. Suurimmaksi haasteeksi uinnissa osoittautui paljain jaloin vaihtopaikalle juokseminen, mutta onneksi sekin onnistui aika vauhdikkaasti puujalkanilkalla ja pääsin kivasti isoon porukkaan ajamaan.
Pyörä kulki sekin kohtalaisesti, muttei missään nimessä niin tykisti kuin olin toivonut. Niinpä en uskaltanut tehdä kovin rankasti ryhmässämme hommia. Vedin silti kyllä reilusti yli oman osuuteni, mutta tavallisessa tilanteessa olisi kannattanut koittaa irtiottoa isoon mäkeen. Tämä sen vuoksi, ettei ryhmämme yhteistyö toiminut ollenkaan ja eroa seitsemän hengen kärkiporukkaan oli juoksun alussa jo yli 3 min.
Juoksun alku oli tosi vaikeaa. Ei niinkään nilkan kivun takia, vaan siksi, ettei nilkka liikkunut normaalisti enkä saanut työnnettyä askelta loppuun. Pikkuhiljaa koipi kuitenkin vetryi ja totuin uudistettuun köpöttelytekniikkaan… Loppusuoralle tulin yhdeksäntenä, mutta sijoitus tippui ihan viime metreillä parilla pykälällä, kun jalka ei vaan suostunut sprinttiin. Siinä meni haaveilemani top kymppi sijoitus.
No, nyt on kuitenkin oltava itselleen hiukan armollinen, sillä nilkasta ei kyllä tänään ollut enempää revittävissä irti. Kisan jälkeen kivut olivat aika kovat ja matka vei meksikolaiseen sairaalaan hoidettavaksi ja kuvattavaksi. Valitettavasti siellä oli mahdollista ottaa pelkkiä röntgenkuvia, joten nivelsiteiden lopullinen kunto jäi vähän epäselväksi. Todennäköisimmälle kuitenkin vaikuttaa, että kyseessä on vaan melko viaton pieni venähdys, joka nyt osui aika ikävään aikaan.
Joka tapauksessa 11. sija on aivan loistava ja tosi paljon parempi, mihin eilisen jälkeen uskoin kykeneväni :). Sijoitus nosti minut myös tämänhetkiselle olympialistalle!!! Taistelu on kuitenkin aivan älyttömän tasaista, joten kevätkauden loput kisat ovat tärkeitä. Niitä ei tarvitsekaan turhaan odotella, sillä seuraava on edessä jo ensi perjantaina San Diegossa!
Nilkka ennen kisaa (kisan jälkeen "hiukan" hurjempi):
Kinesioteipillä kasaan:
Startti lähellä:
Mäkeä ylös:
Ai niin, tiistaina 8.5. Sportmagasinetissa triathlonia!!!
Eiliseen aamuun asti vireeni oli aivan loistava ja odotin kisaa tosi innokkaasti. Aamulenkillä askel oli kevyt ja taitoin matkaa hymy huulilla. Mutta niin vaan eteen osui paha kivetys ja otin yhden kohtalokkaan askeleen laatan reunalle. Nilkkani taipui pahasti ja pian makasin maassa itku silmissä.
Eilinen päivä menikin sitten sängyssä jalka jäissä. Kävelykään ei oikein onnistunut. Illalla pystyin sentään jotenkuten pyöräilemään ja uimaan, mutta juoksusta ei ollut toivoakaan. Meksikolainen kisalääkäri kävi pariin otteeseen antamassa jalalle jotain ihme sähköhoitoa, mutta enpä tiedä oliko siitä kummemmin apua.
Tänään aamulla nilkka oli edelleen turvonnut ja sininen. Juoksu ei aamulenkillä onnistunut kuin köpöttelyvauhtia. Koska kisa oli olympiapaikan kannalta aivan älyttömän tärkeä, päätimme kuitenkin, että otamme pienen riskin ja starttaan kisaan yrittäen juosta kipujen yli. Niinpä lääkäri pisti nilkan kinesioteipillä pakettiin ja minä kaivoin taisteluasenteen esiin.
Kisan uinti meni ihan okei, vaikka aika kamalaa hakkaamista touhu oli. Rantauduin kuitenkin mukavasti isossa pääryhmässä reilun minuutin pienen irtiottoporukan jälkeen. Suurimmaksi haasteeksi uinnissa osoittautui paljain jaloin vaihtopaikalle juokseminen, mutta onneksi sekin onnistui aika vauhdikkaasti puujalkanilkalla ja pääsin kivasti isoon porukkaan ajamaan.
Pyörä kulki sekin kohtalaisesti, muttei missään nimessä niin tykisti kuin olin toivonut. Niinpä en uskaltanut tehdä kovin rankasti ryhmässämme hommia. Vedin silti kyllä reilusti yli oman osuuteni, mutta tavallisessa tilanteessa olisi kannattanut koittaa irtiottoa isoon mäkeen. Tämä sen vuoksi, ettei ryhmämme yhteistyö toiminut ollenkaan ja eroa seitsemän hengen kärkiporukkaan oli juoksun alussa jo yli 3 min.
Juoksun alku oli tosi vaikeaa. Ei niinkään nilkan kivun takia, vaan siksi, ettei nilkka liikkunut normaalisti enkä saanut työnnettyä askelta loppuun. Pikkuhiljaa koipi kuitenkin vetryi ja totuin uudistettuun köpöttelytekniikkaan… Loppusuoralle tulin yhdeksäntenä, mutta sijoitus tippui ihan viime metreillä parilla pykälällä, kun jalka ei vaan suostunut sprinttiin. Siinä meni haaveilemani top kymppi sijoitus.
No, nyt on kuitenkin oltava itselleen hiukan armollinen, sillä nilkasta ei kyllä tänään ollut enempää revittävissä irti. Kisan jälkeen kivut olivat aika kovat ja matka vei meksikolaiseen sairaalaan hoidettavaksi ja kuvattavaksi. Valitettavasti siellä oli mahdollista ottaa pelkkiä röntgenkuvia, joten nivelsiteiden lopullinen kunto jäi vähän epäselväksi. Todennäköisimmälle kuitenkin vaikuttaa, että kyseessä on vaan melko viaton pieni venähdys, joka nyt osui aika ikävään aikaan.
Joka tapauksessa 11. sija on aivan loistava ja tosi paljon parempi, mihin eilisen jälkeen uskoin kykeneväni :). Sijoitus nosti minut myös tämänhetkiselle olympialistalle!!! Taistelu on kuitenkin aivan älyttömän tasaista, joten kevätkauden loput kisat ovat tärkeitä. Niitä ei tarvitsekaan turhaan odotella, sillä seuraava on edessä jo ensi perjantaina San Diegossa!
Nilkka ennen kisaa (kisan jälkeen "hiukan" hurjempi):
Kinesioteipillä kasaan:
Startti lähellä:
Mäkeä ylös:
Ai niin, tiistaina 8.5. Sportmagasinetissa triathlonia!!!
torstai 3. toukokuuta 2012
Meksikossa
Suomiviikko hurahti siivillä. Viikon päätehtävänä oli toki hoitaa kroppa kuntoon ja selvittää, mikä tauti on ollut kiusana. Niinpä vierailinkin pariin otteeseen Helsingin Urheilulääkäriasemalla, missä multa otettiin mm. perusverikokeet ja EKG. Aivan selvää vastausta taudista emme saaneet, mutta esim. mykoplasma saatiin laskuista pois ja todennäköisimmälle vaihtoehdolle jäi tavallinen sitkeä virustauti, joita ikävä kyllä on nyt paljon liikkeellä. Eli minkäänlaista lääkitystä en taudin taltuttamiseksi tarvinnut, vaan ainoana parantumiskeinona oli ottaa sopivan kevyesti ja odotella.
Näiden lääkärikäyntien lisäksi sain myös purukalustoni priimakuntoon, kun hammaslääkäri Timo Torniainen Pikku Huopalahden Hammaslääkäriasemalla rassasi suutani maratonin mittaisen vastaanoton ajan. Suun kunto voi vaikuttaa tosi paljon yleisvointiin ja tietty myös suorituskykyyn, joten oli älyttömän hyvä juttu saada tällainen ekstraperusteellinen hoito. Huomasi kyllä, että monet pikkukrempat oli täysin sivuutettu YTHS:n hammashoidossa, johon olen viime vuodet luottanut...
Onneksi olotilani parani koko suomessa oleilun ajan ja viikonlopun tienoolla saimme tehtyä jo muutamia tosi hyviä treenejä. Niinpä päätimme matkustaa tänne Meksikon Huatulcoon, missä käydään maailmancup ensi sunnuntaina. Kisasta tulee tosi kova, sillä keli on kuuma ja pyöräreitti on raskas muutamine kunnon mäkineen. Mutta sehän sopii mulle! Toivotaan, että nyt taudin rippeetkin on karistettu ja saan normisuorituksen aikaiseksi!!! Olympiapaikka on nimittäin edelleen ihan haarukassa eikä EM-keskeytys romahduttanut tilannettani yhtään pahasti.
Ai niin, viime viikolla pääsin myös telkkariin, kun Sportmagasinet oli seuraamassa perjantaina aamutreeniäni. Ohjelma tulee 8.5., kannattanee katsoa :)!
Näiden lääkärikäyntien lisäksi sain myös purukalustoni priimakuntoon, kun hammaslääkäri Timo Torniainen Pikku Huopalahden Hammaslääkäriasemalla rassasi suutani maratonin mittaisen vastaanoton ajan. Suun kunto voi vaikuttaa tosi paljon yleisvointiin ja tietty myös suorituskykyyn, joten oli älyttömän hyvä juttu saada tällainen ekstraperusteellinen hoito. Huomasi kyllä, että monet pikkukrempat oli täysin sivuutettu YTHS:n hammashoidossa, johon olen viime vuodet luottanut...
Onneksi olotilani parani koko suomessa oleilun ajan ja viikonlopun tienoolla saimme tehtyä jo muutamia tosi hyviä treenejä. Niinpä päätimme matkustaa tänne Meksikon Huatulcoon, missä käydään maailmancup ensi sunnuntaina. Kisasta tulee tosi kova, sillä keli on kuuma ja pyöräreitti on raskas muutamine kunnon mäkineen. Mutta sehän sopii mulle! Toivotaan, että nyt taudin rippeetkin on karistettu ja saan normisuorituksen aikaiseksi!!! Olympiapaikka on nimittäin edelleen ihan haarukassa eikä EM-keskeytys romahduttanut tilannettani yhtään pahasti.
Ai niin, viime viikolla pääsin myös telkkariin, kun Sportmagasinet oli seuraamassa perjantaina aamutreeniäni. Ohjelma tulee 8.5., kannattanee katsoa :)!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)