Ennen kuin kerron, millainen jännitysnäytelmä palkintopallille
johti, haluan esittää
muutamia kiitoksia. Triathlon on yksilölaji,
mutta kukaan ei selviä
huipputasolla yksin. Taustalle tarvitaan vahva tiimi. Iso osa
mitalistani kuuluu valmentajalleni Paul Sjöholmille. Hän on viimeisen 16 vuoden aikana tehnyt
aivan uskomattoman paljon töitä eteeni. Kiitos
Paul. Kiitos myös
perheelleni ja kaikille ystäville. Kiitos superfyssari
Tiina Lahtinen-Suopankille. Iso kiitos myös
seuraaville yrityksille ja henkilöille
niiden takana - Kuulohansalle, TriForFunille, TYR:lle, Velo & Oxygenille
/ Bianchille, PowerBarille, IcePowerille, Beasterille ja Biokialle. Ja
kiitos myös
juuri sinulle blogini lukija, oon varma, että sinunkin positiiviset
tsemppiajatuksesi auttavat mua eteenpäin
:)
Tästä kuvasta löytyy kaikki tämänhetkiset yhteistyökumppanini. |
Ja sitten siihen jännitysnäytelmään. Varoitan, että tämä on harvinaisen
pitkä pälätys enkä loukkaannu,
mikäli haluat
hyppiä ja
poimia vaan tummennetut lauseet ;) Kuten edellisessä blogijutussa kerroin, lähdin Kiinaan tosi
hyvin fiiliksin. Matka sujui ilman kommelluksia ja saavuimme Weihaihin
noin parinkymmenen tunnin reissaamisen jälkeen
keskiviikkona iltapäivällä. Kisapaikka,
hotellimme ja koko Weihai osoittautuivat heti tosi paljon kivemmiksi kuin
ennalta odotin. Ranta oli mahtava ja tiet erittäin hyväkuntoisia
sekä yllättävän rauhallisia pyörälenkkejä ajatellen. Niinpä fiilis vaan nousi
perille päästyämme.
Torstaina vedin normaalin treenipäivän
ja kaikki tuntui aikaerosta huolimatta erittäin
hyvälle. Tekstasin
Paulillekin, että
taitaa olla paras fiilis ikinä
ennen kisaa. Perjantaina oli kevyempi päivä,
joka päättyi
illan lyhyehköön
uintiin. Oli ihanaa polskia 23 asteisessa meressä
auringon laskiessa ja just tossa treenissä
muistan tunteneeni suurta iloa ja kiitollisuutta, että saan kokea niin
mahtavia tilanteita.
Heti hotelliin palattuani alkoi kuitenkin kisareissun jännäriosuus. Taisin
istua kylpyammeessa huonossa asennossa, sillä
ylösnoustessani
tunsin tuttua terävää kipua alaselässä. Voi ei. Otin
kipulääkkeen
ja lähdin heti
kävelemään, sillä oon oppinut, että paikallaan
oleskelu on pahinta, mitä
tuossa tilanteessa voin tehdä.
Jouduin kuitenkin vielä
illalla istumaan tunnin verran briefingissä,
mikä oli aika
haastava setti, sillä
en tietenkään
halunnut näyttää kipua
kilpakumppaneilleni.
Toivoin, että
selkä olisi
alkanut laueta yön
aikana, mutta lauantaina heräsin
harmikseni entistä
pahemmassa krampissa. No, ei auttanut kuin ottaa lisää Buranaa, hieroa
selkää ja laittaa
siihen lämpökääreitä. Näiden voimin pääsin aamulenkille
ja pikkuhiljaa selkä alkoi
taipua noin 7 min / km juoksuvauhtiin. Aamupäivällä kävin pyöräilemässä puolisen tuntia ja
se puolestaan osoittautui virhetikiksi, sillä
meni useita minuutteja ennen kuin pääsin
pyörän päältä noustuaan
suoraksi. No, ei kun lisää
kipulääkkeitä ja lämpökääreitä, muutamat itkut,
kisakamat kasaan ja sormet ristiin, että
selkä seuraavana
aamuna olisi parempi.
Uinti vedettiin ilman märkkäriä kahtena 2 km
lenkkinä.
Starttasimme samaan aikaan pro miesten kanssa ja jäin heti alussa koko porukan
viimeiseksi, kun en yksinkertaisesti uskaltanut rynniä ja loikkia. Pikkuhiljaa sain
nostettua asemaani, mutta huonon alun takia jouduin vetämään
muutaman hengen letkaamme koko 3 km. Uinti sujui kuitenkin ihan okei ja rantauduin
kuudentena hieman reilu 4 min naisten kärjen
perässä.
Pyöräreitti oli mäkien ansiosta
rankka, muttei teknisesti kovinkaan vaativa, joten se sopi mulle kuin
nakutettu. Päätin
lähteä omaa vauhtia
matkaan ja ajattelin, että
oon tosi tyytyväinen,
mikäli saan
pidettyä tuon
kuudennen sijani maaliin asti. Ekan 40 km lenkin jälkeen olin täysin yllättynyt kun kuulin,
että Camilla
on edelleen vain uinnissa saavuttaneensa pari minuuttia edelläni, mutta uinnin kärki kaksikko oli enää
vajaan minuutin päässä! Tässä vaiheessa päätin, että ajan vaan Lauran,
Ewan ja Andrean kiinni ja himmailen sekä
venyttelen selkää
loppupyöräilyn ajan.
Ajattelin, että tällä tavoin mulla olisi
pieniä mahkuja
päihittää Ewa ja päätyä kisan neloseksi.
Mutta niin vaan Lauran selkä
tuli yllättävän pian vastaan, enkä malttanut jäädä taakse. Ajoin
Andrean ja Ewan kiinni ja jäin
noin 10 km ajaksi heidän
taakseen tankkaamaan energiaa ja venyttelemään
selkää. Tämän jälkeen menin
kuitenkin kärkeen
ja nostin hiukan vauhtia, jollon Ewa tippui, mutta Andrea jäi mun seuraan
melkein koko loppupupyöräilyksi. Ehkä about 10 km ennen
kakkosvaihtoa Andreakin oli ihan yllättäen tippunut, vaikka
tässä vaiheessa olin jo
päättänyt vain varmistella
kisan kolmossijaa Camillan ja Andrean jälkeen.
Peesiraja (12 m) pysyi mielestäni
koko kisan ajan naisilla tosi hyvin ja touhusta jäi
kerrankin täysin
reilun pelin fiilis.
Kuva: www.triathlon.org |
Kakkosvaihtoon saapuminen ei oo ikinä pelottanut niin
paljoa kuin sunnuntaina. Pelissä
oli MM mitali, mutta en tiennyt, kuinka selkä taipuu juoksuun. Nousin pyörältä supervarovasti, köntystin
vaihtopaikalleni, tein muutamia pikavenytyksiä
ja totesin, että
kaikki taitaa olla paremmin kuin osasin toivoa!
Kuva:www.triathlon.org |
Huusin kuitenkin isälle
heti kilsan kohdalla, että
varmistelen kolmossijaa eli haluan väliaikoja
ainoastaan kauempaa takaa tuleviin enkä
noin 5 min johdossa olleeseen Camillaan tai vajaa minuutti mun perässä tulleeseen
Andreaan. Valitettavasti Andrea kaatui kuitenkin vaihtopaikalla ja satutti kätensä, mikä vei häneltä noin pari
minuuttia ylimääräistä aikaa. Tämä on todella kurja
juttu, sillä vaikka
käsivamma ei näkynyt Andrean juoksutekniikassa,
on kivun täytynyt
hidastaa vauhtia. Reilu raaka juoksupeli olisi ollut tosi paljon kivempi kuin
sellainen, että mä köpötän kankealla selällä ja Andrea kipeällä solisluulla.
Kuva:www.triathlon.org |
Vaikka ero Andreaan kasvoi koko ajan, en uskonut
hopeamitaliani todeksi ennen kuin pari kilsaa ennen maalia. Oli kyllä aivan mahtava
fiilis tuuletella koko loppumatkan ja läpsytellä katsojien käsiä. Ehkä eniten tunteita
kasautui kuitenkin hetkeen, kun loppusuoran alkaessa puristin isän kättä. Tuohon
muutamaan sekuntiin tiivistyivät
kaikki viime vuosien vastoinkäymiset,
kymmenettuhannet treenitunnit ja päällimmäisenä ilo siitä, että tällä kertaa homma meni
lopulta aikalailla putkeen!
Minä ja isä. |
Mitalin lisäksi tuliaisina tuli selkä, johon on palanut kisa-asun sekä kinesioteipin rajat... |
Tuuletus kisamaskottien seassa. Oli muuten aika mahtavat kukkatsydeemit. |
Tuloksia, juttua ja kuvia löytyy muun muassa ITU:n nettisivulta.